Uusien kotisivujen aika?

Kotisivut eivät ole teknisesti tai sisällöllisesti ikuisia. Sivuja on päivitettävä uuden tekniikan myötä, jotta sivut avautuisivat ja toimisivat, eikä asiakas saisi eteensä virheilmoitusta. Tästä on harvoin huolta, jos valitsee luotettavan toimittajan turvallisen verkkohotellin. Toimittaja huolehtii siitä, että kotisivun tekniikka toimii.

Mitä uusia kotisivuja varten tarvitaan?

Kun on päättänyt uusia kotisivun, on myös oltava ajatus sivujen käyttötarkoituksesta. Onko tarkoitus tarjota ajankohtaisten tapahtumien uutisvirtaa vai antaa kävijälle käytännön tietoa? Onko asiakkaiden voitava tehdä ostoksia kotisivun verkkokaupassa tai selata referenssejä? Kotisivu voi palvella asiakasta monella eri tavalla.

Myös kotisivun ulkonäköä on hyvä miettiä. Miltä kotisivun halutaan näyttävän? Muilta kotisivuilta voi saada paljon inspiraatiota. Jos senkin jälkeen on epävarma, tietää ehkä kuitenkin, mitä ei halua. Suuntaviivat ja selvät ideat helpottavat niin yrityksen omaa kuin kotisivun layoutin tekevän graafikonkin työtä.

Sopiva layout ja toimiva tekniikka ovat tärkeitä asiakkaan pitämiseksi kotisivulla. Teemme kaikista kotisivuista mukautuvia nykyasiakkaiden vaatimusten mukaisesti siten, että kotisivuilla on helpompi surffailla matkapuhelimella tai tabletilla. Ratkaiseva tekijä, joka saa kävijän jäämään sivuille on kuitenkin sisältö. Jos tekstit, kuvat ja käännös ovat houkuttelevia, kävijä haluaa mielellään nähdä lisää ja viipyy sivuilla kauemmin. Mieti siksi, kenelle sisältö on suunnattu. Verkkoon sopeutetut tekstit on usein järkevää tilata tottuneelta kirjoittajalta. Sisällön ei tule vain toimia kotisivuilla vaan myös hakukoneissa. Kävijä löytää kotisivun useimmiten hakukoneen avulla, ja hakukoneoptimointi on siksi hyvin tärkeä pitää mielessä tekstejä kotisivuille kirjoitettaessa.

 

 

 

Minä autan sinua kotisivusi tuottamisessa

Nina Hägen
Puh. 050 38 222 99
nina@eniti.fi

.

Ajankohtaista